|
||||||||||||
28.3.2009 Hihnassa harjoittelu Tänään kävin Adan kanssa ensimmäisen kerran ulkona kahdestaan. Ada on saanut päivisin totutella pantaan ja tänään kokeiltiin talutimessa kävelemistä. Ada laittoi ensin jarrut päälle ja halusi vain istua paikallaan kun joutui narussa olemaan, onneksi minulla oli mukana salainen ase, lihapulla!! Lihapullan voimalla Ada lähti liikkelle ja melkein unohti olevansa hihnassa. Ada kävi jopa pissalla vaikka oli narussa! Pienellä kävelylenkillä tuli vastaan vanhempi pariskunta ja Ada iloisesti tervehti molempia. Sitten Adalle tuli kylmä ja menimme takaisin sisälle.
21.3.2009 Ada tulee kotiin On lauantai aamu ja olen menossa hakemaan Adan kasvattajalta. Kasvattajalla on enää 2 pentua kotona, Ada ja toinen tyttö pentu. Ada tulee urheasti tervehtimään heti kun aikuiset koirat ovat tervehtineet minua valmiiksi. Pikkuinen Ada antaa heti näytteen piikkihampaistaan ja pureskelee onnellisena naruja jotka roikkuvat lahkeistani. Viihdymme kasvattajan luona n. 2 tuntia jotta ehdimme vähän tutustua ennekuin Ada lähtee mukaani Tampereelle. Ada temmeltää onnelisena lattialla siskonsakanssa kunnes tulee aika lähteä junaa päin. Adaa pelottaa vähän mutta urheasti hän tarkkailee ympäristöään kevythäkin turvasta junassa. Ada jopa nukkuu junassa. Kun saavumme Tampereelle hyppäämme linja-auton kyytiin, se vasta on Adan mielestä pelottavaa, mutta Ada ei vieläkään ääntele millään tavalla. Kun pääsemme koti oven sisälle Iines on vastassa häntä heiluen, ja silloin Ada ensimäisen kerran itkee vähäsen. Istahdamme lattialle ja Ada pysyy ensin tiiviisti sylissä ennenkuin uskaltaa ruveta seikkailemaan vähän uudessa kodissa. Tässä vaiheessa Iineksen ensi into on mennyt ohi ja hän siirtyy pennun ulottamattomiin. Ensimmäinenä yönä Ada ei kauheesti malta nukkua. Ja sunnuntai aamuna hän pääsee ensimmäisen kerran pihalle kattomaan. Iines on turvana ja Ada uskaltaa jo toisella ulkoilu kerralla tehdä tarpeensa ulos.
|
||||||||||||
© Anne Karvinen |